Quantcast
Channel: Häävouhotusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 98

Turhuuksien turhuus

$
0
0
Joskus lähestulkoon vannoin, että mihinkään turhuuksiin en laita rahaa. Ja niinhän mun tosiaan pitikin tehdä. Olen koittanut karsia kaiken epäolennaisen pois. Mutta. Olin tänään ostamassa miehelle huomenlahjaa. Otin suunnakseni Tampereen Sokoksen, koska sieltä kaikkein näppärimmin ajattelin saada ostetuksi edes jotain. Katselin Timanttisilta kelloja, kalvosinnappeja ja solmioneuloja. Nää, ei hyvä. Tai hyviä oli, mutta hinnaltaan vähän turhan tyyriitä, kellot ainakin.

Siispä siirryin takaisin Sokoksen puolelle ja siirryin tuoksuosastolle. Ehkä se tuoksu on vähän mielikuvitukseton, mutta sellaisen nyt ostin kuitenkin. Sitäpähän tuo itsekin toivoi. No sitten. Sitten menin ja hairahduin. Menin naisten puolelle, ihan vaan tuoksuttelemaan. Jotenkin se myyjä sitten sai mut vakuuttuneeksi, että ihan välttämättä tarvitsen häitä varten ihan uuden tuoksun.

Minä. Häätuoksun. No nyt tuoksu. Kallis sellainen.

Kuva
Kuulemma melkolailla uusi tuoksu, jota luonnehditaan Hugo Bossin omilla sivuilla seuraavasti:
"BOSS JOUR Pour Femme is a sophisticated fragrance for women, inspired by the first light of day. It is a moment to encourage women to embrace opportunities and to create their very own stories, every day. With an elegant composition, the scent has been created to reflect three important female facets – composure, elegance, and inspiration – brought together in a beautiful blend of white florals and vibrant citrus.

INSPIRING FACET: Featuring lime and grapefruit, the fresh citrus of this accord feels like the first rays of light on a sunny day radiating an inspiring sense of anticipation.

ELEGANT FACET: This accord, a floral bouquet of honeysuckle and freesia, reflects the many facets of her day and encourages an elegant approach for whatever lies ahead.

COMPOSED FACET: The musky earthy notes of this accord, with orris and creamy amber, mirror feminine strength allowing her to draw from her inner core and approach the day with confidence and composure."


Viewing all articles
Browse latest Browse all 98

Trending Articles