Tuo mun viime postauksen lupaus jatkaa blogia taas juhannuksen jälkeen saattoi olla vähän liikaa luvattu. Ei, mun juhannus ei todellakaan jatkunut ihan näin pitkään :) Silloin torstaina tosiaan aloitin 8 päivää kestäneen työrupeaman, joka sisälsi mm. kaksi pitkää päivää ja kaksi yövuoroa. Tunteja siis kertyi, hyvä kun nukkua ehti.
Perjantaiaamuna lopetin valvomiset kuuden aikaan aamulla ja vetäisin sopivat parin tunnin unoset, ennen kuin suuntasin kohti kotia. Klo 15 oli nimittäin luvassa yhden ihanan pariskunnan kirkkoharjoitukset. Harjoitukset vähän venähtivät, kun menimme vielä morsiamen vanhempien luo "välipalalle". Sieltä kipaisin nopeasti vanhempien kautta kohti ruokakauppaa, sillä mulla oli miljoonat ostokset vielä tekemättä. Lauantaiaamuna näet lähdettiin heti aamukahdeksan jälkeen kohti Turkua ja tämän kyseisen morsiamen polttareita. Väänsin muuten perjantai-iltana lihapullia vielä melkein puoliltaöin. Enkä saanut unta, kun jännäsin lauantaita. Jäi unet vähän vähiin :)
Viime viikon lauantaina tosiaan siis vietettiin mun kaason polttareita. Ilma nyt ei ollut ihan priima, mutta ei sentään satanut. Koska ajankohta viikkoa ennen häitä tuskin oli enää yllätys, olimme järjestäneet asian siten, että sulhasen bestman nouti morsiamen moottoripyörällä ja tämä kaakattava akkalauma rynnisti hetki tuon jälkeen noutamaan sulhasta. Ja ainakin sulhaselle meni ihan täydestä, raukkaparka taisi ihan tosissaan luulla joutuvansa viettämään päiväänsä meidän kanssa.
Päivä sujui jouhevasti piknikin, Flowparkin ja discotanssin merkeissä. Ja syömässä käytiin luonnollisesti Kertussa, joka mitä ilmeisimmin toimii morsiamen ja sulhasen jonkinlaisena kantapaikkana. Illaksi suuntasimme vähän mökkeilemään kotikonnuille. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta uskomme, että morsiankin tykkäsi polttareistaan. Ainakin hiukan. Ja jos ei, niin kosto varmasti elää :)
Viime viikko painettiin jälleen duunia, eikä bloggailulle juuri jäänyt aikaa. Vapaa-ajalla nimittäin kävin laitattamassa tukan kuntoon viikonloppua varten, teettämässä valokuvia polttarikansiota varten ja noutamassa häälahjan näille murusille. Perjantaina otin nokan jälleen kohti kotia ja treffasin ennen juhlapaikalle lähtöä morsiamen toista kaasoa ja koottiin polttarikansio. Illaksi tosiaan mentiin morsiamen seuraksi juhlapaikalle ja vietettiin yö siellä. Illalla tietysti vähän paljuiltiin ja kaason kanssa viimeisteltiin ohjelmaa. Morsian yritettiin saada nukkumaan ajoissa, mutta eipä tuo kuulemma paria tuntia kauempaa nukkunut.
Lauantaista voisin tarinoida erittäinkin pitkästi, mutta ehkä jätän sen tästä kilometripostauksesta pois. Tällä kaasolla tuli tippa linssiin jo monta kertaa ennen kirkkoa ja kirkossakin heti marssin alkutahtien aikaan. Ja kun sulhanen pyyhki kyyneliä... Sain kuitenkin pidettyä kyyneleet kurissa ja vollotin vasta hääjuhlassa. Vasta kolmas puhe - bestmanin pitämä - sai padot aukeamaan. Siinäkin kävi niin, että vilkaisin vastapäätä istunutta kaasoa, joka itki, sitten katsoin sulhasta, joka itki vielä enemmän ja sitten olin valmista kauraa. Nytkin itkettää :)
Kaikki meni ainakin näin kaason silmin äärettömän hyvin. Toivottavasti myös morsiusparin itsensä mielestä. Ja kaaso itse lähti uudelleenrakentamaan paria jo pitkän aikaa sitten poltettua siltaa. Ja meillä muuten on myös kirkkolaulaja nyt!
Vielä kerran, tuhannesti onnea ihanat ♥
ps. Ihan oikeesti palaan vielä jossain vaiheessa näihin omiinkin häihin... Tälläkin viikolla on tiedossa pari pientä juttua. Niistä lisää myöhemmin!